Oletko aloittamassa tapamuutosta?

Tapojen muuttamisen suunnitteluun ja pienen pieniin konkreettisiin toimiin kannattaa alusta lähtien satsata, sillä onhan sujuvan alun jälkeen mielekästä myös jatkaa.

Pomppuinenkin alku on kyllä mahdollista saada käyntiin, sillä usein muutoksen tekeminen ei lähde toteutumaan täysin niin kuin oli suunnitellut. Voi olla, että vaatimustaso itselle on ollut alun alkaen liian korkea, tai mahdolliset sairastumiset lykkäävät ja hidastavat alulle saattamista, työ- tai yksityiselämän vaatimukset voivat joskus muuttua yllättäen kuormittavammiksi. Arki voi yllättää. Haasteen kohdatessasi tulee suunnitelmaa tarkentaa uudelleen ja huomio kiinnittää ratkaisuihin, mahdollisuuksiin, ja pienen pieniin onnistumisiin, esteiden ja epäonnistumisten sijaan.

 

Helppous ja yksinkertaisuus ovat alussa avaintekijät.

 

Muita taustalla olevia tekijöitä ja lähtökohtia jouhevalle alulle ovat lisäksi muun muassa se, miten päätös muutokseen ryhtymisestä on syntynyt. Usein spontaani, fiilispohjalta tehty päätös vailla oman tilanteen pohdintaa, on heikohko perusta muutoksen alkutaipaleelle. Myös vahvasti toisen ihmisen näkemykseen ja suositukseen perustuva päätös vailla omaa tahtotilaa, voi jopa alentaa valmiutta muutoksen tekemiseen. Päätös muutoksen tekemiseen on siis hyvä olla tietoinen ja pohdittu. Vahva muutosvalmius on usein kypsymisen tulosta ja johtanut sellaiseen tahtotilaan, joka kestää myös haasteet ja sudenkuopat matkan varrella.

 

Muutosvalmius, oma tahtotila ja riittävä kyvykkyys tehdä muutosta arjessa , johtavat sinnikkyyteen – sillä kärsivällisyyttä tapamuutos edellyttää.

 

Toimintaan ryhtyminen mahdollisimman nopeasti siitä, kun tiedät mitä tapaa haluat alkaa harjoittelemaan, miten ja missä – viitoittaa alkua pitkälle, sillä toimintahan se on, joka ratkaisee. Jos toiminnan kitkana on välttelyä, ”sitten kun” -ajattelua tai näennäisiä tekosyitä – on aika tarkastella suunnitelmaa ja sitä, millainen konkreettinen tekeminen on sinulle mahdollista ja houkuttelevaa. Onnistuneen tapamuutoksen asettamisessa sinun tulee ymmärtää arjen realiteetit ja kyvykkyytesi toteuttaa toivomasi tapa. Kun tahtotilasi, motivaatiosi sekä kyvykkyytesi kohtaavat, sekä ympäristön ja yhteisön tuki ovat läsnä, muutoksen tekemisen lähtötilanteesi on muodostunut parhaaksi mahdolliseksi. Ja kuitenkin, vaikka palikat tuntuvat lähtötilanteessa olevan suotuisasti – keskeneräisyyden ja takapakkien sietäminen kuuluvat tapamuutokseen oleellisesti myös. Niihin sinun kannattaa jonkin verran varautua jo suunnitelmaa tehdessä. Miten toimit, mitä teet, kun takapakkia tai haasteita ilmenee?

 

Miten suhtaudut siihen, että uuden tavan oppiminen vie oman aikansa.

 

Niin sanotut epäonnistumiset, suunnitelmasta poikkeamiset kuuluvat muutoksen tekemisen malliin. Ne herättävät vaihtelevasti ihmisillä erilaisia, jopa haastavia tunteita: pettymyksen, epäonnistumisen, häpeän, riittämättömyyden, huonommuuden ja tuskastumisen tunteita, ehkä turhautumista. Näistä tunteista on hyvä ymmärtää se, että kun tunne herää, niin se tuo mukanaan sellaisia ajatuksia, jotka eivät välttämättä rohkaise jatkamaan muutosta, vaan enemminkin heittämään hanskat tiskiin. Varautuminen tällaisiin tilanteisiin ennalta ja armollisuus itseäsi kohtaan, auttavat palaamaan aikaisempaan suunnitelmaan tai sitten tekemään uutta suunnitelmaa. Takapakista saatu kokemus ja oppi kannattaa hyödyntää jatkossa.

 

Takapakin kohdalla kannattaa arvioida, miten voit rakentaa ja toteuttaa tavan harjoittelemisen uudelleen, jotta saavutat siitä uudenlaisen kokemuksen ja onnistumisen. Miten pienin askelin etenet, millä keinoin muutoksen tekemistä helpotat ja miten huomioit onnistumisesi?

 

 

Tapojen muuttaminen on mielenkiintoinen matka, jossa avoimella ja uteliaalla mielellä pääset hyvin alkuun.

Sari

Jaa artikkeli: