Parempaa terveyttä ja työkykyä kohdennetulla valmennuksella.

Terveysvalmennuksen avulla voit kehittää teille tärkeiden kohderyhmien tilannetta ajasta ja paikasta riippumatta.

Valmennuksen avulla osallistujat tekevät muutoksia
jotka jäävät osaksi arkea ja valmennus:

Terveysvalmennus yksilövalmennuksena

Terveysvalmennus on puolen vuoden mittainen tapojen muutokseen keskittyvä valmennusohjelma, jonka tavoitteena on auttaa osallistujaa saavuttamaan pysyviä tapamuutoksia ja terveempi arki. 

Valmennus toteutetaan etänä hyvinvointisovellusta hyödyntäen ja se perustuu ratkaisukeskeisiin toimintamalleihin ja järjestelmälliseen tapojen muuttamiseen. Valmennuksessa tehtävät tapamuutokset ovat täysin yksilöllisiä ja sisältöä personoidaan henkilön haasteiden ja työnkuvan mukaan.

Terveysvalmennus voidaan toteuttaa myös ryhmävalmennuksena.

Tunnistetuille kohderyhmille

Usein yrityksissä on jo etukäteen tunnistettu terveyden edistämisen kannalta tärkeimmät kohderyhmät. Terveysvalmennus on yleensä suunnattu erityisesti henkilöille, joilla on useampia samanaikaisia terveysriskejä ja kuormitustekijöitä. Aloitamme aina ensin kanssanne määrittelemällä tarkemmin tavoitellun kohderyhmän sekä heidän haasteensa.

Valmennuksen sisältö personoidaan aina kohderyhmän haasteiden ja työnkuvan mukaan.

Valmennuksen sisältö

Tehty teille hyvin helpoksi

Meillä on vuosien kokemus valmennusten onnistuneesta toteutuksesta ja prosessit, viestintämateriaalit sekä raportointi on kehitetty ja todettu toimiviksi monissa erilaisissa yrityksissä. Meidän kanssamme voit ottaa rennosti.

Tuloksia ja vaikuttavuutta

Olemme intohimoisia vaikuttavuuden suhteen ja haluamme näyttää sinulle tuloksia jotka myös pysyvät. 

Alta voit katsoa terveysvalmennuksen tuoreimman vaikuttavuusraportin. 

Previous slide
Next slide

Haluaisitko ladata itsellesi esimerkin vaikuttavuusraportoinnistamme? Lataa tästä.

Lue tietosuojaselosteemme tästä

Asiakkaitamme

Tyytyväisyytesi on meille kaikki kaikessa.

Teemme kaikkemme, jotta sinä ja yrityksesi saavuttaisitte terveemmän ja tuottavamman arjen. Olemme erityisen ylpeitä siitä, että jatkoprosenttimme valmennuksissamme on tällä hetkellä tasan 100 % – eli kaikki asiakkaamme ovat jatkaneet yhteistyötä kanssamme pilotoinnin jälkeen.

Olemme tehneet jatkuvaa yhteistyötä useamman yrityksen kanssa siitä lähtien kun lanseerasimme palvelun, eli vuodesta 2015 lähtien.

Prosessina

1. Ohjaus

Ennalta sovitun mallin mukaisesti tarjotaan kohderyhmän henkilölle mahdollisuutta osallistua valmennukseen (viestintä, esimies, HR, tth)

2. Ilmoittaminen

1) Henkilö ilmoittautuu itse sähköisesti
2) Henkilön yhteystiedot lähetetään sähköisesti

3.Valmennus

Valmentaja on 24 tunnin sisällä puhelimitse yhteydessä valmennettavaan ja valmennus alkaa

4. Jatkuva raportointi

Raportoimme sinulle kuukausittain valmennuksen etenemisestä ja kolmen kuukauden välein vaikuttavuudesta

Pilotoinnilla liikkeelle

Yhteistyöhön lähdemme usein liikkeelle pilotoinnin kautta, jotta voimme molemmin puolin oppia ja kehittää vaikuttavuutta teidän yrityksenne ympäristössä. Ennen pilotin alkua määrittelemme kanssanne oleelliset kohderyhmät, prosessit ja viestinnän miten kohderyhmä saavutetaan.

Pilotin tavoite on muokata palvelu teille vaikuttavaksi ja jatkuvaksi työkaluksi osaksi työkykyjohtamisen prosessejanne. Olemme toteuttaneet 1-50 henkilön pilotteja ja oleellista onkin, että sinä voit huoletta testata ja oppia palvelusta sekä saat varmuuden, että palvelu tuottaa tavoiteltuja tuloksia.

Ota yhteyttä

Onko teidän yrityksessä tunnistettu terveyden ja työkyvyn edistämisen näkökulmasta tärkeitä kohderyhmiä? Me voimme auttaa.  

Jätä viesti niin olen sinuun yhteydessä, kartoitetaan aluksi teidän kohderyhmänne ja heidän haasteensa.

Ajasta ja paikasta riippumatta

Työnkuvan mukaan personoitu sisältö

Tiedätte koko ajan missä mennään

Tapojen muutokseen erikoistuneet valmentajat

Koska järjestelmällinen tapojen muutos vaatii laajaa ymmärrystä ihmisen ajattelumalleista, käyttäytymisestä, tapoihin vaikuttavista taustatekijöistä ja elintavoista, ei valmentajana voi toimia kuka tahansa. Valmentajillamme on yhteensä yli 40 vuoden kokemus valmentamisesta ja he ovat erikoistuneet tapojen valmentamiseen. Valmentajillamme on terveydenhuollon pohjakoulutus.

Työntekijänne ovat turvallisissa käsissä.

Marko Pirhonen
Valmentaja

Marko on tehnyt valmennustyötä jo yli 25 vuotta ja on yksi Suomen kokeneimmista työyhteisöjen terveyden valmentajista. Marko on pohjakoulutukseltaan fysioterapeutti.

Unen ja levon arvostamiseni on kasvanut ja se jo helpottaa nukkumaan menoa. Olen pirteämpi ja jaksan enemmän. Ruokailun rytmittäminen on myös ollut tärkeä asia. Liikunta on palannut jälleen elämääni. Kiitos Marko tästä antoisasta matkasta oman hyvinvointini tukipilareille! Asenne millä tätä hoidat, toimii!

Sari Coutentacis
Valmentaja

Sari on kokenut ratkaisukeskeisen valmennuksen ammattilainen, palautumisohjaaja ja lyhytterapeutti. Sari on pohjakoulutukseltaan fysioterapeutti.

Sari oli erittäin ammattitaitoinen, hyvin tarkkanäköinen ja empaattinen. Sain Sarin avulla pysäytettyä tilanteeni heikentymisen ja käännettyä sen hitaasti, mutta varmasti kohti parempaa. Sari loi minuun uskoa ja luottamukseni tulevaan lisääntyi joka kerta Sarin kanssa juttelun jälkeen. Keskustelut olivat minulle henkireikä.”

Ei pikavoittoja, vaan pysyviä muutoksia

Valmennus on suunniteltu niin, että siihen on helppo osallistua oman arjen ehdoilla ja jokainen saavuttaa onnistumisia. Valmennus lähtee aina liikkeelle henkilön omasta tilanteesta ja muutosvalmiuden tasosta. 

Emme tavoittele pikavoittoja ja mahdollisimman suuria tuloksia lyhyessä ajassa, vaan pysyviä muutoksia sekä oppia
miten osallistuja voi jatkossakin muuttaa tapojaan. Kaikki isot ja nopeat muutokset ihmisten tavoissa on nimittäin tuomittuja epäonnistumaan. Kyseessä on osallistujan kannalta ennen kaikkea oppimisprosessi.

Luomme tapoja jotka pysyvät.

Kokemuksia Terveysvalmennuksesta

Tässä osa valmennettaviemme kokemuksista, lisää voit lukea TÄÄLTÄ.

Ota yhteyttä

Onko teidän yrityksessä tunnistettu terveyden ja työkyvyn edistämisen näkökulmasta tärkeitä kohderyhmiä? Me voimme auttaa.  

Jätä viesti niin olen sinuun yhteydessä, kartoitetaan aluksi teidän kohderyhmänne ja heidän haasteensa.

Ota yhteyttä