Tiedämme, että terveytemme ja kykymme toimia arjessa parhaalla mahdollisella tavalla perustuvat riittävään lepoon, ravintoon, liikkumiseen sekä palautumiseen.
Kun fyysiset perustarpeemme ovat kohtuullisessa määrin täyttyneet ja olemme levänneet riittävästi – olemme paljon vahvempia arjen koetuksissa. Resilienssimme, eli selviytymiskyvykkyytemme, paineensieto- ja palautumiskykymme ovat silloin parhaimmillaan. Jos taas fyysinen kuntomme on heikko, jos nukumme huonosti, tai jos olemme rankan stressin alla pitkään – voimamme vähenevät. Silloin kykymme vastata arjessa eteen tuleviin haasteisiin heikkenevät ja myös mielen ja tunnemaailman kokemukset muuttuvat haastavammiksi, lisäten väsymystä.
Fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta huolehtiminen tukee turvallisuuden tunnetta, luottamusta tulevaan ja ehkäisee pohjakosketuksia.
Viime sunnuntain maailman mielenterveyspäivä inspiroi pohtimaan valmennuksiamme mielenterveyden näkökulmasta. Päädyin ajatukseen, että varsin usein, etenkin kuluneena vuotena valmennuksissa on armollisuudella ollut enemmän sijaa, kuin tarmokkuudella. Kysymys; ”Mitä sulle kuuluu? Miten jaksat?” on ollut paljon merkityksellisempi kuin se, miten valmennettava on edistynyt uuden tavan opettelemisessa. Valmennus antaa tukea monissa elämän ratkaisuissa ja löytää luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa ahdistusta ja huolta helpottavan muodon.
Ahdistus, huoli tai pelko eivät hälvene pelkällä tahdonalaisella päätöksellä.
Kun valmennuksessa huomio kohdentuu suorittamisen ja tekemisen sijaan enemmän sisäisen olemuksen, ajatusten ja tunteiden käsittelemiseen – se parhaimmillaan tukee ja ohjaa valmennettavaa terveemmän elämän suuntaan sekä parempaan yhteyteen itsensä kanssa eli itsetuntemukseen. Kun itsetuntemus kasvaa, lisääntyy myös ymmärrys siitä, mikä on itselle parhaaksi ja millaiset tekijät ja tavat tukevat sitä. Itsetuntemus on yksi tärkeä tekijä mielenterveydelle sekä myös terveyttä tukevien arjen tapojen rakentumiselle.
Itsetuntemusta kuvaa kyky tunnustaa myös oma heikkoutensa ja rajallisuutensa. Valitettavasti esimerkiksi työelämässä ei useinkaan anneta tilaa yksilön asettamille rajoille tai heikkouden tunnustamiselle. Mielenterveyttä ja itsetuntoa tukevat yhteisöt, joissa voi turvallisesti ilmaista olevansa tietämätön ja tarvitsevansa tukea. Turvallisuuden tunne rauhoittaa hermostoa ja aivoja, pienentäen kuormittavuutta ja vahvistaen toimintakykyä. Ihminen, jonka on mahdollista ilmaista ”heikkoutensa” jonkin asian äärellä, saattaakin vapautua ja löytää uusia ratkaisuja haasteisiinsa. Tietämättömyyden ilmaiseminen johdattaa oppimiseen, uusiin oivalluksiin ja vuorovaikutuksen äärelle.
Itsetuntemukseen liittyviä kysymyksiä ja käsitteitä:
Kuka minä olen?
Identiteetti, kuten nimi, ikä, sukupuoli, erilaiset roolit, ammatti ja niin edelleen.
Millainen ihminen olen?
Minäkäsitys, johon sisältyy kohtuullisesti myönteistä kokemusta ja näkemystä, itsearvostusta ja realismia.
Mitkä ovat vahvuuteni, entä kehityksen kohteeni / heikkouteni?
Kyvykkyys, realistinen näkemys omista kyvyistä auttaa kohtaamaan myös heikkoutta ja arvostelua.
Kuinka paljon luotan itseeni, kykyihini ja omiin mahdollisuuksiini?
Itseluottamus, auttaa itsenäisiin ratkaisuihin ja elämänvalintoihin.
Minkälaisesi koen oman arvoni ja merkitykseni? Tunnistanko omat rajani, osaanko sanoa kyllä / ei?
Omanarvontunto, heikkouksista huolimatta arvostaa itseään.
Valmennettavan pohdintoja teemaan liittyen:
”Valmennuksen aikainen itsetutkiskelu on palauttanut luottamusta itseeni ja omiin kykyihini. Ymmärsin, että pitkään jatkunut kohtuuton kuormitus ja sitä seurannut väsymys on vaikuttanut mielialaani ja ajatteluuni tosi voimakkaasti. Mieli rauhoittui, kun sain unta paremmaksi ja toivottomalta tuntuvat ajatuksetkin alkoi helpottamaan.
Mua auttoi erityisesti se, että mut kohdattiin hyväksyen, ei puskettu päälle tai tsempattu suorittamaan, kun olin uupunut. Yllätyin, että valmennuksessa tarjottiin ihan vaan myös kuuntelevaa korvaa – siitä aloin miettimään, että voisihan sitä yrittää olla armollisempi itselleen. Hassua kyllä, se johti pienin askelin siihen, että musta tuli tarmokkaampi ja esimerkiksi kävelylle lähteminen on onnistunut.”
Sari