Painon pudotukseen tai painonhallintaan liittyvää elämäntapamuutosta tehtäessä aloitetaan usein ensin muuttamalla dramaattisesti syömisen laadullisia sisältöjä. Vähennä hiilihydraatteja, jätä maito pois, vähennä rasvaa, lisää kasvirasvoja, syö pähkinöitä, syö puhdasta ruokaa…
Keskittyminen on syömisen laadullisissa tekijöissä. Mietitään syömiseen liittyviä yksityiskohtia ja nyansseja, kuten voidaanko syödä banaaneja tai pähkinöitä, juustoa tai suklaata. Ja pääsääntöisesti päädytään voimakkaaseen rajoittamiseen tai pitkään kieltolistaan.
Kokemukseni mukaan ihmisten ongelmat syömisen suhteen ovat enemmänkin elämän hallinnan ongelmia.
Mieliala on alhaalla, voimavarat vähissä ja elämä monella tavalla sekasortoista. Työ kuormittaa, elämässä on isoja haasteita ja aika tuntuu katoavan johonkin ilman, että saa mitään tehtyä. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että ihminen kaipaa jotain konkreettista johon tarttua. On helpompaa ajatella, että: ”Tällä ohjeella elämäni paranee kuin itsestään. Aloitan karkkilakon, koska suklaan syönti on mun suurin ongelmani ja ylipainoni syy!”. Syy voi olla kuitenkin se, että henkilö syö liian vähän ja epäsäännöllisesti ja siksi joutuu energiavajettaan paikkaamaan suklaalla.
Tai aloitetaan gluteeniton ja maidoton dieetti ilman sen suurempaa terveydellistä tarvetta, koska se on perusteltu hyvin ja korostettu, että ”et tiedä miten huonosti voit koska olet syönyt viljoja ja olotilasta on tullut sinulle normitila.”
Painon pudottaminen aloitetaan siis usein keskittymällä syömisen sisältöihin ensin. Valmennuksissa kuitenkin toistuu jatkuvasti seuraavat ilmiöt: ei syödä aamupalaa, ei syödä lounasta tai syödään kevyesti keittoa tai salaattia koska laihdutetaan, ei välipaloja, päivällinen jos jaksaa tehdä ruokaa, illalla syödään jatkuvasti tai sorrutaan herkutteluun mielitekojen seurauksena.
Olen sitä mieltä, että jos syömisen hallinta on tällä tasolla isossa kuvassa, on lähestulkoon turhaa lähteä keskittymään ”lillukanvarsiin” oleellisten asioiden jäädessä hoitamatta. Tai ne hoidetaan määrittämällä paperille kellonajat milloin syödään ja tarkka lista mitä syödään. Miettimättä jää millaiset voimavarat on toteuttaa muutos, millainen suhde on ruokaan ja millaisia ajatuksia omasta painosta. Samoin voi jäädä määrittämättä miksi painon pudotus koetaan tärkeänä, mikä muuttuu jos paino putoaa, millaisia haasteita tai kokemuksia on ollut aiemmista pudotuksista?
Muutosta tulisi lähteä rakentamaan tapojen ja tottumusten kautta.
Pitäisi ymmärtää, että vääristynyt suhde syömiseen tulisi katkaista, eikä ruokkia vääristymää uudella tavalla. Raskas, valmiiksi pureskeltu ja ulkoapäin määritelty muutosprosessi ei vie asiaa eteenpäin, vaan sotkee henkilön ajatuksia entisestään. Tapojen suhteen ollaan tutussa tilanteessa – pienin askelin saadaan pysyvyyttä ja tuloksellisuutta, se vie enemmän aikaa ja tulokset tulevat usein viiveellä.
Ravintoasioissa suuret ja haasteelliset, kerralla tehtävät muutokset ovat mielestäni tulleet tiensä päähän. Ne ovat helppo tapa tehdä TV-viihdettä ja saada herätettyä ihmisten mielenkiinto, koska nopeat tulokset ankaraan ponnisteluun liitettynä kiinnostavat. Ja niihin liittyvät tyhjät lupaukset ”pysyvästä elämäntapamuutoksesta 5 viikossa!” houkuttelevat. Yhden tavan muuttaminen vie aikaa keskimäärin 66 päivää (vaihteluvälin ollessa 18-245 päivää). Siis yhden tavan! Miten ihminen, joka tuskailee arkensa keskellä, millä tavalla omaa terveyttä ja hyvinvointia pystyy edistämään mitenkään kun aikaa ja jaksamista nipin napin riittää töihin ja arjen pyörittämiseen?
”Kun talo on vinossa, ei seinien oikaisu auta, jos perustus on huono”
Laadullisiin tekijöihin tulee toki keskittyä jossain vaiheessa, mutta aluksi paras tapa aloittaa on parantamalla ruokailun tukipilareita, sekin vie jo merkittävästi aikaa. Esimerkkinä tärkeimpänä tapana on ruokailurytmin parantaminen. Riippuen aina lähtötilanteesta, mietitään mikä toimii ja millaisia asioita voisi parantaa. Aloitetaan varmistamalla aamupalan ja lounaan syöminen. Ne muodostavat perustan illan syömisen hallinnalle. Voimavaroista riippuen keskitytään vaikka ateria kerrallaan rakentamaan kokonaisuutta paremmaksi. Jos ei aamupalaa ole syönyt moneen vuoteen, ei sen syöminen helpotu sillä, että se lukee paperissa vaan sitä tulee harjoitella kuten mitä tahansa uutta taitoa. Vähitellen ensin koko ajatus aamupalasta ja sitten pikkuhiljaa sitä rakentaen tukevampaan suuntaan.
Näin siis tapoihin keskittymällä vaikutetaan ravitsemuksen perusteisiin ja varmistetaan pysyvyyttä ja pitempiaikaista vaikuttavuutta kuin keskittymällä heti voimakkaasti laadullisiin asioihin. Karrikoiden: on parempi syödä lounaalla vähän heikompilaatuinen ateria kuin jättää kokonaan syömättä. Kun syöminen alkaa olla rytmisesti parempaa, voidaan keskittyä laadullisiin tekijöihin enemmän. Laatu alkaa parantua myös kuin itsestään, kun isoa kuvaa aletaan parantaa.
Mieti omalta kohdaltasi, kun seuraavan kerran ajattelet painon pudotusta:
- miksi painon putous olisi tärkeää? Mikä muuttuu jos paino putoaa?
- millainen suhde minulla on ruokaan? Olenko rajoittaja?
- millainen on syömiseni perusrakenne? Millainen ateriarytmi minulla on?
Marko Pirhonen