Määritä tapamuutoksen suuruus oikeasti omien voimavarojesi mukaan

Voimavarat ovat henkilökohtaisia, jatkuvasti vaihtelevia, tilannesidonnaisia ja auttavat sinua selviytymään arjessa. Hyvät voimavarat arjessa auttavat suhtautumaan itseen myönteisesti, kohtaamaan elämän haasteita ja kuormittavia tilanteita. Toiveikkuus ja tavoitteellisuus ovat keskeisiä voimavaraelementtejä. Omien voimavarojen tunnistaminen on tärkeää, jotta niitä voi vaalia, hyödyntää ja vahvistaa. Osa voimavaroista voi olla helposti tunnistettavissa (esim. väsymys, energisyys), osa taas piilossa ja heräteltävissä (esim. stressin hallintakyky, uskomukset itsestä).

Usein olemme sokeita omille, realistille voimavaroillemme, koska opimme selviytymään pitkäkestoisissakin arjen haastetilanteissa ja olotila niissä alkaa tuntua ”normaalilta”. Emme osaa edes ajatella toisenlaista tilannetta.

Tapojen muuttamisen suhteen voimavarakysymys on kriittinen. Monella olisi tärkeää saada muutos aikaan, mutta voimavarapankin holvi ammottaa tyhjyyttään. Silti muutoksen siemenen alettua itää, tartutaan kerralla lähes kaikkeen mahdolliseen muutettavaan. Ja niitä kyllä useinkin riittää… Tällöin muutos loppuu omaan mahdottomuuteensa jo alkumetreillä. Ja saat siitä syyn ruoskia itseäsi ja koet epäonnistumisen tunteita, jolloin halukkuus muutokselle ja motivaatio loppuvat pitkäksi aikaa. ”Ei kannata näköjään edes yrittää!”

Millaisiin muutoksiin tällä hetkellä voimavarasi riittävät? Siis oikeasti!

Kuitenkin todennäköisesti valitut muutokset olivat vain omaan tilanteeseesi suhteutettuna ylimitoitetut. Jos elät ruuhkavuosissa, triathlonin kolmen lajin pitkäkestoiset harjoitukset on melko haastavaa toteuttaa. Jos taas takkisi on täysin tyhjä huonosti nukutun yön ja sen jälkeen sinnitellyn työpäivän jälkeen, olet varmasti vaikeuksissa painonpudottamiseen keskittyvän nettivalmennuksen kanssa. Tai jos olet valvonut iltaisin puoleen yöhön nauttiessasi ”omasta ajasta” Netflixin ja somen äärellä, et varmasti ole seuraavana päivänä töissä kovin aikaansaava ja töiden tekeminen on tahmeaa ja päivä venyy ilman taukoja vedettäväksi urheilusuoritukseksi…

Arjen muuttaminen paremmaksi, terveyttä tukevammaksi, rennommaksi, helpommaksi tarkoittaa sitä, että meidän pitää ottaa käyttöön hyviä kestäviä elämäntapoja ja päästä eroon vanhoista ja tilannetta heikentävistä tavoista. Mutta se pitää tehdä juuri tässä elämäntilanteessa sopivilla keinoilla. Oikean kokoisilla muutoksilla ja tulee myös valita ”oikeat taistelut”. Tarkoitan sitä, että kaikkea ei haastavassa elämäntilanteessa kannata edes lähteä yrittämään muuttaa. Keskittyminen juuri nyt olennaisimpaan asiaan on tärkein tekijä. Jos kiireinen arki ja stressi ovat esteenä tapojen muuttamiselle, yksinkertaistaminen ja hidastaminen voivat auttaa.

Mitä enemmän antaudumme jatkuville keskeytyksille ja lyhytjänteiselle tekemiselle, sitä enemmän aivomme tottuvat siihen. Vastaisku kiireen, stressin ja hässäkän aiheuttamalle aivojen kuormittamiselle on toimia päinvastoin. Eli mahdollisuuksien vähentämällä tekemisiä, ärsykkeitä ja tekemällä jotain, joka on hitaampaa, rauhallisempaa ja pitkäkestoisempaa.

Onnistunut tapojen muutos riippuu tietenkin todellisesta motivaatiostasi, mutta myös kyvystäsi ja voimavaroistasi murtaa vanhojen tapojen otetta.

Vaikka luulet luoneesi kestävän muutoksen, olet usein yhden erittäin stressaavan tilanteen päässä takaiskuista. Stressi on siitä salakavala, että se alentaa vastustuskykyäsi – ”itsekuriasi” ja heikentää tahtoasi. Ja se perustuu vuosituhantiseen evoluutioon. Stressissä aivosi pyrkivät säästämään energiaa, koska päällä on ”pakene tai taistele”- tilanne. Tällöin muutoksen tekeminen muuttuu monin verroin hankalammaksi.

Miten varmistat oikein mitoitetun muutoksen?

“Menestyksekkäät ihmiset kehittävät itselleen positiivisia jokapäiväisiä tapoja, jotka auttavat heitä kasvamaan ja oppimaan.”– John Maxwell.

ALOITA havainnoimalla omaa tilannettasi. Jos mahdollista, tee se yhdessä läheisten, oman yhteisösi kanssa. Mikä on hyvin, missä tarvittaisiin muutosta? Listaa asiat vaikka paperille.

Pohdi mikä olisi tärkein asia, josta juuri nyt, juuri tässä tilanteessa, olisi suurin hyöty.

Vinkki: aika usein se on uni.. (Millaiset edellytykset tarjoan hyvälle unelle arjessa – olosuhteet, asenne nukkumaan menoaikoihin ja säännöllisyyteen, työpäivän aikainen palautuminen ja tauotus, ulkoilu, syömisen säännöllisyys, iltarutiinit, ja yllättäen myös aamurutiinit, kahvi, alkoholi, tupakointi…). Vai teetkö kaikkesi, ETTET nukkuisi hyvin toimimalla arjessa niin, että heikennät untasi toimimalla tietoisesta unta heikentävillä tavoilla.

Kuten huomaat, lähes kaikki vaikuttaa uneen. Tämä on hyvä uutinen siinä mielessä, että kun saat untasi hieman parannettua, saat VOIMAVARAPANKKIISI sijoituksia, jotka helpottavat ja jopa itsestään alkavat kumuloitua muihin elämäntapoihisi. Nyt pitää kuitenkin muistaa, että kerralla ei pidä pyrkiä kaikkea muuttamaan. Tee vaikka ensimmäinen muutos siten, että jätät sen kännykän sen verran kauas sängyltä, että joudut herätyksen aikaan nousemaan ylös, etkä yletä torkuttamaan kuutta kertaa ja sen jälkeen kiireellä lähteä ilman aamupalaa töihin.

Tee SUUNNITELMA mitä alat tekemään.

Valitse alkuun vaikka vain yksi, tarkasti määritelty uusi tapa, ei kuitenkaan kolmea enempää, muutoksen kohteeksi. Kolme voi vielä toimia, jos muutoksen alue on eri, kuten uni, liikunta ja ravitsemus. Esimerkiksi Kun tulen kotiin töistä, niin teen lyhyen kävelylenkin ennen sisääntuloa (haukkaan happea, aloittamisen tapa), kun saavun työpaikalle ja avaan tietokoneen, niin syön aamupalan, kun alkaa väsyttää, niin menen sänkyyn lukemaan kirjaa viimeistään klo 23).

Muutokset saattavat tuntuvat mitättömiltä, mutta toistuessaan saavat ison muutoksen aikaan. Muista, että pienetkin, oikein mitoitetut teot vähilläkin voimavaroilla ovat AINA parempia, kuin pelkkä aikomus tai tekemättömyys. Voimavarojesi kasvaessa, muutosta voi kasvattaa ja tarttua taas uudenlaisiin haasteisiin.

Seuraavan kerran kun pohdit omaa arkeasi, voimavarojasi ja muutoksen tarvetta – pysähdy pohtimaan tarkemmin. Mikä on realistinen tilanne, mikä olisi se pieni ja helppo, mutta vaikuttava askel parempaan. Määrittele se, tartu siihen sinnikkäästi ja harjoittele uutta tapaa. Toista, toista. Ja uudestaan.

“Elämä ei ole sitä, että odottaa myrskyn menevän ohi, vaan sitä, että oppii tanssimaan sateessakin.”  – Vivian Greene.

Marko

Jaa artikkeli: