Prevenian valmentajille on kertynyt yli 10 vuoden kokemus vuorotyöläisten ja ammattikuljettajien valmentamisesta. Valmennuksessa on ollut historian aikana niin rekka-, raitiovaunu- kuin linja-auton kuljettajiakin, eli kuljettajien arki ja sen erityispiirteet ovat tulleet valmentajille hyvin tutuiksi. Lisäksi Prevenia on rakentanut useammalle yritykselle verkkokursseja ja pitänyt yrityksissä koulutuksia, miten vuoro- ja epäsäännöllisen työn haasteita jokainen voi ratkaista omassa arjessa.
Nobina oli aiemmin tehnyt päätöksen panostaa sisällöllisesti muuhun kuin autoihin ja asiakaspalveluun liittyvään koulutukseen. Haluttiin keskittyä itse kuljettajaan ja hänen jaksamiseensa. Tarkoituksena oli lisätä kuljettajien innostusta ja tietoa omasta terveydestä ja hyvinvoinnista, sekä sen parantamisesta arjen haasteiden keskellä. Nobina oli etsinyt koulutukselle sopivaa palveluntuottajaa, kun tiet Prevenian kanssa kohtasivat keväällä 2018. Yhteinen sävel löydettiin nopeasti ensimmäisen tapaamisen jälkeen ja koulutuksen rakentaminen aloitettiin yhdessä syksyllä 2018.
KOULUTUS KULJETTAJIEN ARJEN EHDOILLA
Aluksi käytiin lävitse Nobinan omat kokemukset liittyen kuljettajien aikaisempiin koulutuksiin sekä miten esimerkiksi maahanmuuttajien mahdolliset kielihaasteet on pystytty voittamaan. Tämän jälkeen koulutuksen sisällön rakentamisessa ensimmäinen askel oli kuljettajaprofiilin määrittäminen ohjaamaan koko koulutuksen suunnittelua. Profiilissa pyrittiin pureutumaan kuljettajien arkeen sisälle mahdollisimman hyvin ja mietittiin, mitä haasteita ja tarpeita kuljettajilla on sekä mitä ajatuksia ja ennakkoasenteita heillä voi olla terveyteen ja hyvinvointiin liittyviin asioihin. Tavoitteeksi koulutukselle asetettiin, että osallistuja tekee yhden muutoksen tavoissaan omaan arkeensa koulutuksen jälkeen. Koko palettia ei siis tarvitse muuttaa, vaan ottaa vain yksi konkreettinen askel eteenpäin.
Koulutuksen nimeksi tuli ”Virtaa arkeen” muistuttamaan, että jaksamista tulee olla myös työn ulkopuolella.
Punaisena lankana koulutuksen suunnittelussa oli aktiivisuus – eli isoimmassa roolissa koulutuksessa tulisi olla osallistujan oma pohdinta ja tekeminen sekä ryhmän keskinäinen vuorovaikutus. Koulutuspäivän sisältöä työstettiin syksyn aikana ja muutamassa yhteispalaverissa käytiin läpi sisältöä sekä tehtiin tarvittavia tarkennuksia. Koulutuksen ensimmäinen virallinen versio oli valmiina tammikuussa 2019 ja kaksi pilottikoulutusta toteutettiin helmikuussa, joista saadun palautteen perusteella tehtiin vielä viilauksia sisältöön, ajankäyttöön ja koulutuksen juoksutukseen.
Koulutuksessa oma aktiivisuus on keskiössä ja päivän aikana mm. harjoitellaan käytännössä liikkeitä mitä kuljettajan kannattaisi tauoilla tehdä.
Koulutuksen vaikuttavuutta lisäämään toteutettiin lisäksi kuusi erilaista liikuntavinkki-, taukoliikunta- sekä kuntosalivideota Nobinan näköisenä, mitkä keskittyivät nimenomaan kuljettajien työn kannalta merkittävimpiin haasteisiin tuki- ja liikuntaelimistön kannalta. Videot ovatkin olleet aktiivisessa käytössä ja niitä katsottiin lyhyessä ajassa kesän loppuun mennessä yli 1 000 kertaa! Lisäksi halukkaille tarjottiin mahdollisuus osallistua kurssin jälkeen neljän viikon mittaiselle Virtaa Arkeen – verkkokurssille, jonka avulla pystyi jatkamaan ja tukemaan omaa muutostaan koulutuksen jälkeenkin.
Koulutuksessa osallistujat pääsevät itse pienryhmissä pohtimaan mitkä ovat kuljettajan kohtaamat haasteet arjessa ja toisaalta taas mitkä ovat hyvän kuljettajan ominaisuudet.
KOULUTUKSET HYVÄSSÄ VAUHDISSA
Koulutukset alkoivat kolmella varikolla Klovissa, Hakunilassa ja Roihupellossa suunnitellusti maaliskuussa 2019 ja niitä toteutettiin kevään aikana yhteensä 23 kappaletta, joissa osallistuneita kuljettajia oli yhteensä 252. Koulutukset ovat taas syksyllä jatkuneet ja tavoitteena on, että kaikki Nobinan kuljettajat ovat käyneet läpi koulutuksen syksyn ja talven aikana maaliskuuhun 2020 mennessä.
Palaute koulutuksista on ollut erinomaista ja palautteen keskiarvo on ollut 4,86/5
”Olen kuullut, että koulutus on hyvä. Ja kivat kouluttajat 😊 On kiva, että koulutus on jotain ihan muuta, kun linja-autoihin tai asiakaspalveluun liittyvää. (vaikka keskitytäänkin linja-autonkuljettajan arkeen).” kertoo Nobinan henkilöstöjohtaja Lotta Stubb, joka itsekin osallistui ensimmäiseen pilottikoulutukseen Klovin varikolla.
”Odotan kovasti, miten tämä jää ”elämään”. Kuinka moni saa otettua jonkun pienen pysyvän askelen kohti parempaa arkea, ja pienen askelen jälkeen seuraisi toinen pieni askel. Olisin niin iloinen, jos tämä onnistuisi mahdollisimman monen kohdalla.” hän jatkaa.
Ja muutoksia on jo tapahtunutkin, palautetta on tullut koulutuksen jälkeen sekä kuljettajilta, että myös työterveyshuollosta osallistujien onnistuneista muutoksista omassa arjessa. Lisäksi koulutuksista Nobina on saanut arvokasta palautetta kuljettajien kokemista haasteista arjen työssään.
Konkreettisena todisteena muutoksesta yksi kouluttajista, valmentaja Sari Coutentacis on muutaman kerran havainnut kuljettajien tekevän taukoliikuntaliikkeitä päätepysäkillä: ”Oli ihan mahtavaa havaita, että koulutusten aikana läpikäydyt ideat ja ajatukset ovat menneet osaksi osallistujien arkea. Ei sen parempaa palautetta voi saadakaan.” toteaa valmentaja Sari Coutentacis iloisesti. Muutos on lähtenyt siis hienosti osaksi arkea!
Virtaa Arkeen – koulutus räätälöidään vastaamaan kunkin kohderyhmän arjen haasteita ja yrityksen tavoitteita. Lisää Virtaa arkeen – koulutuksesta ammattikuljettajille voit lukea TÄÄLTÄ.