8 vinkkiä onnellisempaan vuoteen 2021

Ajattelin alkanutta vuotta ja kaikkea, mitä menossa ympärillämme on. Nostan tässä blogissa ”Älä”- muodossa muutamia mielestäni tärkeitä hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä toimintatapoja ja seikkoja, joita voit pohtia omalta kohdaltasi ja miettiä olisiko sinun arjessasi hyvä hetki pohtia elämää jonkin kohdalla uudelleen. Kysy itseltäsi miksi muutos olisi sinulle tärkeä. Juuri nyt. Sitä kautta pääset muutoksen juurisyihin ja todellisiin motivaatiosi lähteisiin kiinni.

Älä väheksy unen tärkeyttä

Mene nukkumaan ajoissa ja pyri säännölliseen nukkumisen rytmiin. Unitutkija Henri Tuomilehdon mukaan ”Iso joukko ihmisiä aiheuttaa huonon nukkumisen ja jaksamisen itse, koska ei arvosta unta riittävästi. Vain 10-20% ihmisistä tekee jotain nukkumisensa eteen. Jos 80-90% ihmisistä ei varaa riittävästi aikaa nukkumiseen, suuri osa ihmisistä nukkuu vähemmän kuin heidän pitäisi ja valtaosa heistä tietää sen itsekin.” Rakenna itsellesi hyvä unirytmi ja rauhoita ilta ennen nukkumaan menoa.

Älä jätä kohteliaisuutta sanomatta

Me elämme maailmassa, joka on täynnä negatiivisuutta – pandemiaa, luonnon katastrofeja, nettivihaa, liikenneraivoa… Sinä voit vaikuttaa maailmaan ympärilläsi. Kehu hyvästä työstä. Kysy voitko auttaa. Soita ystävälle ja kysy mitä kuuluu. Kiitä saamastasi palvelusta. Kerro lapsillesi, että rakastat heitä. Avaa ovi muille. Sinulla on mahdollisuus tuoda positiivisuutta ympärillesi. Aloita se jo tänään.

Älä myöhästy

Kunnioita muita pitämällä kiinni sovituista aikatauluista. Myöhästely on usein tapa. Ensimmäinen asia on tiedostaa ongelma, sillä käyttäytymistäsi et voi muuttaa, jos et tunnista tapaasi etkä koe tarvetta muuttaa sitä. Kun opit olemaan ajoissa paikalla, vähennät myös stressiä ja teet omasta ja muiden elämästä helpompaa.

Älä keskity yksityiskohtiin, joihin sinulla ei ole vaikutusmahdollisuutta

Mitä asioita voit kontrolloida elämässäsi? Et voi vaikuttaa säähän tai isojen yritysten irtisanomisiin. Et voi muuttaa muita ihmisiä, mutta voit muuttaa itseäsi. Voit vaikuttaa siihen, miten puhut ja käyttäydyt muiden ihmisten seurassa. Keskity niihin asioihin elämässäsi, joihin sinulla on suora vaikutusmahdollisuus. Usein miten oman toimintasi kautta. Näin vähennät stressitekijöitä arjestasi merkittävästi.

Älä ulkoista omaa vastuutasi

”Niin, mut kun sisko teki ensin!” Lapset käyttävät usein näitä argumentteja riidan tai muun yhteydessä. He elävät maailmassa, jossa he vielä uskovat, että jollain muulla on voima saada heidät tekemään asioita. Heille oma henkilökohtainen vastuu on vielä kehittymässä. Myös aikuisena moni voi mennä sen taakse, että ”En voi, koska työajat! En voi koska työnantaja/kiire/lapset/puoliso/poliitikot…” On helppoa siirtää vastuu omasta huonosta olosta tai ongelmista muille. Tietenkin moni asia vaikuttaa sinuun, mutta pyri löytämään niitä ratkaisuja, joita VOI tehdä haasteista HUOLIMATTA!

Älä unohda naurua ja hymyä

Lapsi nauraa 400 kertaa päivässä, mutta iloisinkaan aikuinen ei yli 100 kertaa. Keskiarvo päivässä on jossain 20 ja 30 välillä. Kasvot ovat tärkeä viestinnän väline ja hymy yksi vaikuttavimmista ilmeistä. Syno Internationalin 2019 tekemän tutkimuksen mukaan ”suomalaisista 80 % kiinnittää huomiota hymyilevään henkilöön, vaikka ei häntä tuntisikaan. Tässä sukupuolien välillä ei ole merkittävää eroa. Iloiseen ilmeeseen kiinnitetään huomiota iän karttuessa: 18–22-vuotiaista reilu puolet (58 %) kiinnittivät hymyilevään henkilöön huomiota, kun taas 56–80-vuotiaista reagoi jopa 85 % vastanneista.” Tee siis asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Oli se sitten ulkoilua luonnossa, hauskan komedian katsomista tai vaikka lautapelien pelaamista lasten kanssa.

Älä odota täydellisyyttä. Nauti arjesta, matkasta muutokseen

Onnellisuusprofessori Markku Ojanen on todennut, että ”On keskeinen onnellisuuden tavoittelun harha, että rakentaa liikaa jonkin suuren tavoitteen varaan. Lopputulokseen ladataan helposti liian suuria odotuksia. Kuvitellaan, että jokin päämäärä, jota on pitkään tavoitellut – oli se sitten oman asunnon rakentaminen, jokin erityinen urheilusuoritus, näkyvyyden saavuttaminen, lottovoitto tai mitä tahansa – todella toisi pysyvää onnea. Se on todellakin harhaa.”

”Jos onnellisuutta ei saada matkan varrella, niin ei sitä tule sieltä lopputuloksestakaan. Tietysti aina voi ajatella, että vaikka matkan varrella on kovin kivuliasta ja tuskallista, niin lopussa on sitäkin upeampaa. Mutta kyllä nimenomaan matkalla olemisen pitäisi tuottaa onnellisuutta.”

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tavoitteita kannattaisi asettaa. Monesti voi olla parempi, että ne ovat pieniä ja että niitä on enemmän.

Älä luovu unelmistasi

ihminen tarvitsee unelmia. Suuret elämänmuutokset kuten työpaikan menetys, ero, sairaudet voivat aiheuttaa kriisejä henkisen kuormituksen lisäksi siksi, että elämän suuntaviivat menevät täysin uusiksi. Pitkän parisuhteen päättyminen asettaa koko loppuelämän uuteen valoon ja joudut pohtimaan elämäsi ja unelmasi uusiksi. Älä kuitenkaan luovu omista unelmistasi. Ne saattavat muuttaa muotoaan, mutta kun olet päässyt pahimman vaiheen yli, pyri rakentamaan uusia unelmia. Ota tavaksi vaikka tehdä ns. ”bucket list”. Esimerkiksi vuosittain tai miksei pitemmällekin ajalle. Eli mitä haluat vielä tehdä elämäsi aikana? Mieti millä tavoilla arjessa ne mahdollistuvat, mitä pitäisi tehdä niiden eteen.

”Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan.”- Tsingis Aitmatov

Marko

Jaa artikkeli: