Stressi on osa jokaisen elämää – toisinaan se auttaa venymään, mutta usein se myös kuormittaa arkea ja vaikuttaa siihen, millaisia valintoja teet. Mielenkiintoista on, että stressi ei johda ainoastaan huonoihin tapoihin, vaan voi vahvistaa myös hyviä rutiineja. Avain on siinä, millaisia tottumuksia olet rakentanut jo ennen stressaavia aikoja.
Hyvinvointia heikentävät tavat vahvistuvat helposti stressin alla
Kun arki kuormittaa ja tahdonvoima hupenee, aivot pyrkivät säästämään energiaa palaamalla tuttuihin kaavoihin. Valitettavasti nämä ”oikopolut” ovat usein juuri niitä, jotka pitkällä tähtäimellä pahentavat oloa.
Tutkimusten ja käytännön kokemusten perusteella stressi voi lisätä esimerkiksi:
-
Katastrofiajattelua ja murehtimista, jolloin pienistäkin asioista kasvaa ylitsepääsemättömiä.
-
Unen laiminlyöntiä, vaikka juuri uni olisi paras palautumisen lähde.
-
Pikaruokaa ja sokerisia välipaloja, jotka hetkellisesti helpottavat, mutta kuormittavat elimistöä.
-
Kofeiinin liiallista käyttöä, joka ylläpitää väsymyksen ja ylivireyden kierrettä.
-
Ylireagointia ja impulsiivisia päätöksiä, jotka aiheuttavat lisää paineita.
Näistä muodostuu helposti noidankehä: stressi ruokkii ns. huonoja tapoja, ja huonot tavat puolestaan lisäävät stressiä.
Myös hyvinvointia tukevat tavat voivat vahvistua
Hieman yllättävää on, että tutkimukset osoittavat stressin voivan lisätä myös hyvien tapojen toteuttamista. Kun tahdonvoima on vähissä, ihmiset turvautuvat olemassa oleviin rutiineihin – ja jos nämä rutiinit ovat terveellisiä, ne voivat toimia voimavarana vaikeina hetkinä.
Opiskelijoita ja työikäisiä koskeneissa tutkimuksissa havaittiin, että stressaavina jaksoina ihmiset eivät ainoastaan sortuneet huonoihin valintoihin, vaan myös pitivät kiinni positiivisista tavoista, kuten liikunnasta, lukemisesta tai muista hyödyllisistä rutiineista. Näistä tuli eräänlainen automaattinen turvaverkko, kun päätöksentekokyky oli rajallinen.
Elämäntilanteen merkitys uusien tapojen opettelussa
Kun haluamme opetella uusia, hyvinvointia tukevia tapoja, on tärkeää tunnistaa oma lähtötilanne. Jos elämässä on jo paljon kuormitusta ja stressiä, uuden tavan juurruttaminen voi tuntua ylivoimaiselta. Aivot hakeutuvat tällöin helpommin tutuille poluille, eikä ylimääräistä kapasiteettia jää uusien rutiinien harjoittelulle.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei uusia tapoja voisi oppia – mutta silloin erityisesti korostuu pienet askeleet ja lempeys omaa tekemistä kohtaan:
-
Aseta pieniä ja konkreettisia tavoitteita. Yksi uusi askel kerrallaan on helpompi vakiinnuttaa kuin monta suurta muutosta yhtä aikaa.
-
Huomioi kuormituksen taso. Jos elämässä on juuri nyt paljon paineita, voi olla järkevämpää ylläpitää olemassa olevia hyviä rutiineja kuin tavoitella suurta muutosta.
-
Hyödynnä arjen rytmiä. Sido uusi tapa jo olemassa olevaan tottumukseen – esimerkiksi lyhyt venyttely aina aamukahvin jälkeen.
-
Ole armollinen. Jos tapa ei heti juurru, se ei tarkoita epäonnistumista. Stressin keskellä pienikin askel kohti hyvää on merkittävä.
Kun elämäntilanne on rauhallisempi ja kuormitus vähäisempää, uusien tapojen juurruttaminen onnistuu helpommin. Näin stressihetkillä on suurempi todennäköisyys tuoda pintaan juuri niitä hyviä tapoja, jotka tukevat hyvinvointia.
Stressi on kuin suurentava peili
Stressi on kuin voimakas suurentava peili: se tekee näkyväksi sen, mitä meillä jo on. Jos arkemme täyttyy epäterveellisistä tavoista, stressi korostaa niitä. Mutta jos olemme rakentaneet hyviä, hyvinvointia tukevia rutiineja, stressi voi yllättäenkin vahvistaa niitä ja auttaa meitä jaksamaan.
Siksi tärkein oppi on tämä: luo hyviä tapoja silloin, kun elämä on suhteellisen tasapainossa – ja huomioi oma elämäntilanteesi, kun haluat opetella uutta. Näin varmistat, että stressinkin keskellä aivojesi oletusasetus on hyvinvointia tukeva.
Lähde: Journal of Personality and Social Psychology -lehti (Neal, D. T., Wood, W., & Drolet, A. (2013). How do people adhere to goals when willpower is low? The profits (and pitfalls) of strong habits. Journal of Personality and Social Psychology, 104(6), 959–975. https://doi.org/10.1037/a0032626)
Erika
