Uupuminen – miksi sitä on niin vaikea tunnistaa ja tunnustaa?

Uupumisen tunnustaminen ja hyväksyminen voi olla erittäin haastavaa. Me kaikki varmasti tunnemme jonkun, joka on kokenut uupumuksen/burnoutin/loppuunpalamisen.

Voit kokea itsesi töissä ammattilaisena, joka aina venyy ja joustaa eikä halua jättää työkavereita pulaan. Tai on käytettävissä 24/7 ja ottaa vastaan uusia projekteja, koska ei osaa/halua sanoa ”EI”. Loppuun palaminen voi tuntua ammatillisen identiteetin kriisiltä, kun ei enää pystykään tekemään omia, edes omia perustöitä.

Toisaalta työympäristöt ylläpitävät myös omia vakiintuneita työskentelytapoja, -asenteita ja -kulttuuria, jotka vaikuttavat työhön ja muokkaavat työn tekemistä ja työn tekemisen tapoja.

Sinun odotetaan ja oletetaan jollain lailla hyväksyvän ja toteuttavan näitä tapoja. Ja lisäksi nykyisin olemme lähes jatkuvasti ”online”. Aina tavoitettavissa.

Kun työn, ja nyt varsinkin etätyön, ja muun elämämme väliset rajat hämärtyvät, riskit uupumukseen myös kasvavat. Kokemus uupumisesta on hyvin todellista ja hyvin henkilökohtaista. Sen hyväksyminen on välttämätöntä toipumisen onnistumiselle. Hyväksyntä on tärkeää myös siksi, että työn asettamien haasteiden muuttaminen, sekä työn ja yrityskulttuurin epäkohdat tulee asettaa kriittisen tarkastelun alle.

“Miksi minun voimani loppuivat?”

Oman haavoittuvuuden ja inhimillisyyden myöntäminen uupumustilanteissa aiheuttaa monelle ahdistusta ja masentuneisuutta kokemuksesta, etteivät he pystykään enää selviämään ja jatkamaan normaalisti. He kokevat luonnollisia stressin, vihan, turhautumisen, häpeän ja syyllisyyden, jotka liittyvät uupumukseen (lähde: mielenterveystalo.fi).

Olen huomannut, että monet elävät ”SITKU”, ”PITÄISI” tai ”EI NYT PYSTY MITÄÄN”- elämää. Odotukset, asenteet ja ympäristö aiheuttavat haasteita ja vaatimuksia töissä. Jollain lailla uskotaan, että tilanne tulee muuttumaan tulevaisuudessa tai juuri nyt ei vain mitään ole tehtävissä.

”Mulle on luvattu tähän apua ihan lähiaikoina”.

”Kuukauden taitteessa nyt vaan on aina tosi kova kiire” (kuukauden vaihde alkaa kaksi vkoa ennen sitä ja jatkuu pari vkoa sen jälkeen..).

”Meiltä lähti viime yt:ssä porukkaa ja mä sain muiden töitä hoidettavaksi”.

”Mulle tulee koko ajan muilta vaatimuksia ja adhoceja, en ehdi tekemään omia töitäni”.

”En ehdi pitämään ylityövapaita pois milloinkaan!”

”Pakko nää on vaan tehdä, kuka nää tekis jos en mä? En halua lisätä työkavereiden kuormaa jättämällä töitäni heille”.

Odotetaan usein jotain mitä tapahtuu EHKÄ tulevaisuudessa. Toivotaan, että tilanne kohta helpottuu. Koetaan voimattomuutta tilanteen edessä.

Kuulen valmennuksessa päivittäin seuraavanlaisia kommentteja, jotka herättävät huolta valmennettavan jaksamisesta ja voimavarojen riittävyydestä:

“Olen työpäivän jälkeen täysin poikki, mutta minun on pakko tehdä ylitöitä, kun en muuten ehdi kaikkea!”

”Huomaan olevani ärtynyt ja kiukkuinen töissä ja erityisesti kotona”.

”En mä koe, et mä olisin uupumassa. Joo kyllähän mulla 40 tunnin ylityörajoitin paukkuu koko ajan. Pitäisi pitää niitä pois, mut ei ehdi… Pomo sanoo, että pidä vapaita pois, mut mulla on kohta neljä viikkoa kasassa, enkä pysyt niitä pitämään pois. En voi lähteä niin pitkäksi aikaa, työkaverit ois ihan pulassa.”

”Mun työstä on muiden tekeminen kiinni, muut ei pysty tekemään omia töitään. En voi jättää työkavereita pulaan”.

”Minun työni vaatii, että olen koko ajan tavoitettavissa. Minun on oltava aina käytettävissä puhelimitse, tekstiviestillä ja sähköpostilla. Jos en ole, muiden hommat saattaa pysähtyä kokonaan”.

”Elämässä alkaa olla vaan työ, en jaksa tehdä iltaisin kotona mitään. Istun vaan sohvalla ja tuijotan televisiota.”

”Ei tälle tilanteelle nyt mitään voi tehdä. Olen ainoa joka meillä pystyy tätä tekemään”.

Tunne siitä, ettei tilannetta voi muuttaa on aito: ”Mitä mä voin tehdä?”

Hyväksyminen ja myötätunto ovat ratkaisevan tärkeitä uupumisessa. Uupumus aiheuttaa valtavan ristiriidan omien ja muiden odotusten ja todellisuuden voimavarojen riittävyyden välille.

Kuten uusien tapojenkin oppimisessa, uupumuksen tunnistamisessa havainnointi, tietoisuus ja tunnustaminen ovat ensimmäisiä askeleita.  Asian hyväksyminen ja myötätunto itseä kohtaan ovat ratkaisevan tärkeitä. Uupumuksen hyväksyminen auttaa vähentämään käyttämäämme energiaa minimoimaan, kieltämään, tuomitsemaan ja taistelemaan uupumuksen kokemusta vastaan.

Hyväksyminen tarkoittaa seuraavaa (lähde: Britt-Mari Sykes, PhD, Existential Psychology, Integrative Career Counseling) :

  • älä tuomitse itseäsi liian ankarasti
  • älä yritä tukahduttaa sitä, mitä tunnet ja koet – anna energian ja motivaation vaihdella
  • tarjoa itsellesi päivittäinen annos myötätuntoa
  • anna tilaa kehittyville kokemuksille ja pyri integroimaan niitä arkeesi
  • pysy yhteydessä elämääsi ja ole joustava itsesi kanssa
  • palauta henkilökohtainen tahdonvapaus, ole aktiivinen ja päättäväinen terveiden muutosten luomisessa ja toteuttamisessa elämässäsi – huomioi aidot voimavarasi muutoksia tehdessäsi
  • työn odotusten uudelleen tarkasteleminen ja suhteesi siihen.

Hyväksyntä antaa mahdollisuuden hankkia kaivattua energiaa ja näkökulmaa tunteisiin ja kokemuksiin. Hyväksyminen avaa tilaa myötätunnolle. Se antaa meille “sisäisen” tilan nähdä, tuntea ja luoda mahdollisia muutoksia elämäämme.

Näitä mahdollisuuksia ovat:

  • tarkastelet odotuksia, joita sinulle on asetettu – itsesi ja muiden toimesta, realismi
  • muuttamalla asenteitamme työntekoa kohtaan – arvot
  • tarvittavien muutosten tekeminen työnteon ja kokonaiskuormituksen suhteen – pienet askeleet
  • rajanveto työnteon ja muun elämän välillä – hallinnan tunne, aito palautuminen
  • sopivien, terveellisten ja hallittavien tapojen opettelu elämäämme, jotka hyödyttävät meitä fyysisesti, psykologisesti ja suhteellisesti – elämäntavat

Uupumuksen kokemus on jonkinlainen muutoksen tienviitta.

Se pakottaa meidät tarkastelemaan tarkemmin omia arvojamme, uskomuksiamme, vaatimuksistamme, sekä odotuksiamme työstä ja työurasta, työskentelystämme. Ja myös siitä, kuinka olemme yhteydessä elämäämme, tunteisiimme, terveyteemme ja hyvinvointiimme. Se pakottaa arvioimaan kokonaiskuormitusta arjessamme.

On vaikeaa tunnustaa uupumuksen merkkejä. Koet usein voimattomuutta ja avuttomuutta tilanteen edessä. Tärkeää on kuitenkin ajoissa puhua asiasta vähintäänkin esimiehelle ja olla rehellinen omien voimavarojen suhteen. Huomioi arjen kokonaiskuormitus, koska stressi esimerkiksi läheisten terveydestä tai raskas liikuntaharrastus voivat sysätä kokonaiskuormituksen yli oman sietokyvyn. Ja se voi tapahtua hyvinkin yllättäen.

Laita siis sormi omalle pulssille ja kysy itseltäsi ”Miten minä voin?” Jos vastaus on ”En oikein hyvin!” ja se pulssikin hipoo 100:aa, niin on aika toimia ja puhaltaa vähintäänkin aikalisä, sekä pohtia mitä voi juuri nyt tehdä asiantilan parantamiseksi. Ja vastaus ei saisi olla ”Kohta alkaa kesäloma, kyllä mä siihen asti jaksan…”

”Ei työ meitä väsytä, vaan kaikki se mikä on vielä tekemättä” – Friedrik Wislöf

Marko

Jaa artikkeli: