Uutta! Tavat arjen supervoimana – podcast

Hyville ideoille on hetkensä ja aikansa.

Olimme Makon kanssa viljelleet ajatusta yhteisestä, tapoihin ja tapojen muuttamiseen liittyvästä podcastista jo hyvän aikaa, kunnes viime keväänä päätimme kokeilla, miten podcastin luominen onnistuisi. Ja onnistuihan se, yllättävän sukkelaan. Äänittäminen oli jännittävää ja erittäin hauskaa ja lopputuloksesta tuli meidän molempien mielestä hyvä. Laitoimme ensimmäisen podcastin eetteriin helmikuussa.

Tavat arjen supervoimana – podcast, sai alkunsa!

Tausta-ajatuksena podcastille on, että keskustelemme Makon kanssa rennolla otteella käytännönläheisistä, tutkittuun tietoon ja elävään arkeen perustuvia juttuja tavoista ja tapojen muutoksesta.

Jaamme podcastissa tietoa siitä, miksi toimimme niin kuin toimimme eli miten tavat muodostuvat ja miten omia tapojaan voi lähteä arjessa jäljittämään ja halutessaan muuttamaan. Toisaalta myös näkökulma siihen, miksi emme toimi niin kuin toivoisimme, on mielenkiintoinen ja avaa taustoja sille, miten salakavalasti ne ei toivotut tavat muodostuvat. Käymme myös läpi tapojen taustavaikuttimia; sisäisiä-, ja ulkoisia tekijöitä.

Jaksoja on äänitetty tähän mennessä kaikkiaan 7:

  1. Esittely, keitä me olemme ja mistä Tavat arjen supervoimana podcastissa on kyse?
  2. Tapamuutoksen ensiaskeleet
  3. Ympäristön vaikutus tapoihin
  4. Uskomukset tapojen taustalla
  5. Tapojen kehä
  6. Tapojen muutoksen työkalut
  7. Vinkit helpottamaan huonoista tavoista eroon pääsemisessä

 

Podcastista sanottua:

”Oon kuunnellut podcasteja lenkkeillessä, ollut viihdyttävää ja mielenkiintoista.”

”On sopivan mittaisia ja hyvälaatuisia. Mukavaa ja kiinnostavaa kuunneltavaa.”

”Ymmärrettävää, käytännönläheistä ja hauskaa. Jutut osuvat nasevasti omaankin arkeen.”

 

Podcastia voit kuunnella Spotifyssä, linkit jaksoihin löytyvät helposti Tapojen muutos – blogi sivustoltamme.

https://prevenia.fi/blog/tapojen-muutos/podcast/

Palautetta ja ideoita otamme mielellämme vastaan ja niitä voi laittaa meille sähköpostiosoitteeseen:

marko.pirhonen@prevenia.fi

sari.coutentacis@prevenia.fi

 

Tervetuloa mukaan Tavat arjen supervoimana keskusteluihin!

Sari ja Mako

Jaa artikkeli: