Muutoksen todellinen taito on aloittamisen kynnyksen ylittäminen. ”Kyllä mä tiedän mitä mun pitäisi tehdä, mutta…”
Lähes jokainen meistä ajattelee tietävänsä, mitä pitäisi tehdä voidakseen paremmin tai aloittaakseen omien tapojen muuttamisen. Haluamme liikkua enemmän, palautua paremmin, syödä terveellisemmin, vähentää kuormitusta tai olla enemmän läsnä ihmisille, jotka ovat meille tärkeitä. Harvoin ongelmana on ”tarvittavan tiedon” puute. Elämme aikaa, jossa hyvinvointiin liittyvää tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Silti tieto ei automaattisesti muutu toiminnaksi.
Eli tiedetäänkö kuitenkaan oikeasti mitä pitäisi tehdä? Mielestäni ei…
Moni tunnistaa tilanteen, jossa on tehnyt päätöksen muutoksesta, ehkä jopa laatinut hyvän suunnitelman sen toteuttamiseksi, mutta huomannut viikkojen kuluttua jatkavansa arkea lähes samalla tavalla kuin ennenkin. Tällaisessa tilanteessa on helppo ajatella, että motivaatiota oli liian vähän tai että sitoutuminen ei ollut riittävän vahvaa. Todellisuudessa syy voi olla huomattavasti arkisempi. Saatamme tarkastella muutosta liian kapeasti, liian suurena tai ajattelemme, että ”alat vain tekemään!”.
Usein kuvittelemme, että muutos etenee suoraviivaisesti aikomuksesta suunnitelmaan ja suunnitelmasta toteutukseen. Käytännön elämässä näiden vaiheiden välissä on kuitenkin yksi ratkaiseva askel, joka jää yllättävän vähälle huomiolle: aloittamisen kynnyksen ylittäminen. Myös useiden ammattivalmentajien kielessä ja ohjauksessa. ”Tässä sulle ohjelma, alat vain tekemään!” ”Mä motivoin sua ja tehdään tää yhdessä.” Ei kukaan kuitenkaan ole sun sohvalla istumassa ja sanomassa, että ”Nyt mennään!”, kun ulkona sataa ja on pimeää, sua väsyttää ja olo on kurja raskaan työpäivän jälkeen. Ei, älä ymmärrä väärin. Tuon kaltaiselle valmennukselle on ehdottomasti paikkansa, mutta tapojen muutos ei ole koskaan ihan noin suoraviivaista. Aivot vastustavat muutosta jo kategorisestikin.
Muutos ei kaadu yleensä tavoitteeseen vaan ensimmäiseen askeleeseen
Kun puhumme muutoksesta, keskitymme herkästi siihen ihannetilaan tai lopputulokseen, jossa toteutamme suunnitelmaa tarkasti ja ilman hankaluuksia. Puhumme siitä, kuinka monta kertaa viikossa haluaisimme liikkua, kuinka paljon haluaisimme palautua tai millaisia hyvinvointi- tai terveystavoitteita olemme itsellemme asettaneet. Tavoitteet ja identiteetti sekä sen muokkaus ovat tärkeitä tottakai, koska ne antavat suunnan mihin lähteä. Ne kertovat, mihin olemme matkalla. Samalla niihin liittyy kuitenkin yksi haaste: ihmisen arki ei tapahdu tavoitteissa vaan yksittäisissä hetkissä, joissa tekeminen realisoituu.
Kun työpäivä päättyy ja ulkona on pimeää, päätös lähteä kävelylle syntyy juuri siinä hetkessä. Kun kalenteri on täynnä ja mieli kuormittunut, päätös pysähtyä hetkeksi hengittämään tapahtuu juuri siinä hetkessä. Kun tärkeä työtehtävä tuntuu suurelta ja vaikealta, ensimmäinen sitä edistävä teko tai kirjoitettu lause tapahtuu juuri siinä hetkessä. Siksi muutoksen onnistumista ei ratkaise pelkästään se, mitä olemme päättäneet tehdä. Ratkaisevaa on se, kuinka helposti pääsemme liikkeelle silloin, kun toiminnan hetki saapuu.
Suunnitelma on tärkeä, mutta se ei vielä käynnistä toimintaa
Hyvä suunnitelma lisää onnistumisen mahdollisuuksia. Tiedämme tutkimuksista, että konkreettiset toimintasuunnitelmat helpottavat uusien tapojen rakentamista. On hyödyllistä ja tapojen muuttamisen kannalta elintärkeää päättää etukäteen, milloin, missä ja miten toimimme. Muutos tapahtuu kuitenkin vasta silloin, kun suunnitelma kohtaa todellisuuden. Aikomus muuttuu tekemiseksi. Juuri siinä kohdassa moni törmää näkymättömään esteeseen, jota voisi kutsua aloittamisen kynnykseksi. Aloittamisen kynnys on muutoksen unohdettu tekijä.
Ihmiset pitävät usein itseään kurinalaisina tai kurittomina, motivoituneina tai motivoitumattomina. Todellisuudessa käyttäytymisen taustalla vaikuttavat paljon arkisemmat mekanismit. Aivomme on rakennettu säästämään energiaa. Siksi tuttu toimintamalli tuntuu lähes aina helpommalta kuin uusi. Mitä suuremmalta uusi tehtävä näyttää, sitä enemmän mieli etsii syitä siirtää sitä myöhemmäksi. Tästä syystä tunnin liikuntasuoritus voi tuntua raskaalta jo ennen kuin olemme pukeneet liikuntavaatteita päälle. Samasta syystä raportin kirjoittaminen voi tuntua ylivoimaiselta, vaikka itse kirjoittaminen lähtisi lopulta hyvin käyntiin. Mietimme usein liikaa kokonaisuutta, kokonaisaikaa, joka kuluu tehtävään. Jos aivot kokevat epämukavuutta, on lähes varmaa, että ajatukset hyvinkin nopeasti muuttuvat tekosyiden etsimiseksi. Miksi juuri nyt ei kannata/voi/pysty/jaksa lähteä tai tehdä suunniteltua asiaa. Haaste ei usein ole tekeminen itsessään. Haaste on siirtyminen ajatuksesta toimintaan. Voisikin sanoa, että käyttäytymisen muutoksessa tärkein matka ei ole kilometri eikä vuosi. Se on matka aikomuksesta ensimmäiseen tekoon. Ja se aika on, varsinkin muutoksen alkuvaiheessa ajallisesti todella lyhyt. 5 sekunnin sääntö
Entä jos siis harjoittelisimme aloittamista?
Mielenkiintoinen kysymys kuuluu, harjoittelemmeko muutoksessa joskus väärää asiaa. Todennäköisesti. Usein keskitymme suorittamiseen. Mietimme lopputulosta tai isompaa kokonaisuutta, kuinka paljon pitäisi saada aikaan tai kuinka suuria muutoksia pitäisi tehdä. Entä jos keskittyisimmekin hetkeksi aloittamiseen? Mitä tapahtuisi, jos liikuntatavoitteen sijaan harjoittelisimme ulko-oven avaamista? Mitä tapahtuisi, jos kokonaispalautumisen sijaan harjoittelisimme yhden minuutin pysähtymistä? Mitä tapahtuisi, jos projektityön kirjoittamisen sijaan harjoittelisimme asiakirjan avaamista ja ensimmäisen kappaleen kirjoittamista? Kuulostaa todella vaatimattomalta, mutta juuri siinä piilee muutoksen voima.
Kun ensimmäinen askel on riittävän pieni, sen ottaminen onnistuu myös silloin, kun motivaatio ei ole parhaimmillaan. Ja koska elämässä harva asia, jos mikään, tapahtuu täydellisissä olosuhteissa, juuri tämä taito ratkaisee usein enemmän kuin yksikään yksittäinen innostuksen hetki. Pysyvä muutos rakentuu toistuvista aloituksista. Aktivaatiokynnyksen ylittävistä teoista. Lähtemisestä. Paikalle saapumisesta. Oven avaamisista. Hyvinvoinnista puhuttaessa etsimme usein suuria ratkaisuja.
Todellisuudessa pysyvimmät muutokset syntyvät yleensä pienistä, toistuvista teoista, jotka mahtuvat tavalliseen arkeen.
Siksi muutosta ei kannata nähdä yksittäisenä päätöksenä vaan sarjana aloituksia. Jokainen kerta, kun lähdemme kävelylle, pysähdymme hengittämään, venyttelemme hetken tai valitsemme uuden toimintatavan vanhan sijaan, harjoittelemme samalla kykyä aloittaa uudelleen. Annamme aivoillemme uuden toimintamallin ja liitämme siihen positiivisia ajatuksia ja mielikuvia. Hyödynnä,,em aivojen palkitsemisjärjestelmää ja tietoisesti muutamme aivoratojen rakennetta. Juuri näistä hetkistä syntyvät tavat. Ja juuri tavoista rakentuu pitkällä aikavälillä se elämä, jota elämme ja haluamme elää.
Vanha viisaus muistuttaa, että pisara ei koverra kiveä voimallaan vaan toistoillaan. Sama pätee myös käyttäytymisen muutokseen. Harva meistä tarvitsee onnistuakseen entistä suurempia tavoitteita. Moni meistä hyötyisi enemmän siitä, että ensimmäinen askel olisi hieman lähempänä. Aikomus näyttää suunnan ja suunnitelma piirtää reitin karttaan.
Muutoksen ratkaisee kuitenkin usein jokin paljon vaatimattomamman näköinen asia: kyky ylittää aloittamisen kynnys yhä uudelleen.
Ehkä hyvinvoinnin tärkein taito ei olekaan tietää, mitä pitäisi tehdä, vaan oppia aloittamaan silloin, kun täydellistä hetkeä ei ole. Sillä lopulta elämä kuitenkaan harvoin muuttuu suurten päätösten seurauksena. Se muuttuu todennäköisemmin niiden pienten tekojen ja tapojen kautta, jotka päätämme tehdä tänään.
”Tulevaisuus ei rakennu niistä asioista, jotka aiomme tehdä, vaan niistä asioista, jotka teemme tänään.”
-Marko