Miksi tahdonvoima ei riitä – tapojen muutos on ennen kaikkea ympäristön ja yhteisön muokkausta

Elämme taas aikaa, jolloin lähestytään vuoden vaihdetta ja tutusti taas tammikuun ensimmäisinä viikkoina kuntosalit ja liikuntapaikat täyttyvät ihmisistä.  Ruokavaliot laitetaan uusiksi laihtumisen toivossa, kalentereihin ilmestyy kunnianhimoisia suunnitelmia liikunnan lisäämiseksi ja aloitetaan liikuntakuuri sekä uusi, parempi elämä. Hetken aikaa näyttää siltä, että elämä on muuttumassa parempaan motivaation ollessa korkealla ja innostukselta ei meinaa malttaa odottaa niitä niin tärkeitä tuloksia. Sitten arki alkaa ja kaikki arjen normaalit velvoitteet astuvat kuvaan.

Työpäivät venyvät taas hieman odotettua pidemmiksi. Lasten harrastukset vievät iltoja ja aikaresursseja. Unet jäävät ehkä liian lyhyeksi tai huonolaatuisiksi. Yksi harjoituskerta jää väliin, sitten toinen. ”Tässä on nyt ollut kaikkea..!” Pian moni huomaa olevansa takaisin tutussa tilanteessa ja pohtii, miksi hyvä alku ja innostus eivät johtaneet pysyvään muutokseen.

Kuulen usein tyypillisimmän selityksen: ”Minulla ei ollut tarpeeksi tahdonvoimaa.”

Ajatus on niin tuttu ja yleinen, että et edes kyseenalaista sitä. Meillä on vahva uskomus, että onnistuminen riippuu ennen kaikkea luonteenlujuudesta ja tahdonvoimasta. Saatat ajatella myös, että ihmiset, jotka onnistuvat muuttamaan tapojaan, ovat jotenkin kurinalaisempia, vahvempia tai motivoituneempia kuin muut.

Asia ei ole kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen.

Vuosien aikana olen huomannut, että harva epäonnistuu muutoksessa siksi, etteikö tietäisi mitä pitäisi tehdä. Useimmat ”tietävät” sen  varsin hyvin, tietoa on saatavana enemmän ja helpommin kuin koskaan. Tiedämme, että liikunta tekee hyvää ja on tärkeää terveyden ja jaksamisen kannalta. Tiedämme, että uni vaikuttaa palautumiseen ja itse asiassa kaikkeen elämään. Tiedämme, että puhelimen jatkuva selaaminen ei välttämättä lisää hyvinvointia. Kuten sanottu tietoa on, mutta silti muutos on usein vaikeaa. Eli tiedämmekö siis oikeasti kuitenkaan mitä pitäisi tehdä… Tieto ei siirry toiminnaksi.

Tämä herättää kiinnostavan kysymyksen: jos pelkkä tieto ei riitäkään ja motivaatiokin vaihtelee päivästä toiseen, mikä lopulta selittää sitä, onnistummeko muuttamaan tapojamme ja käyttäytymistämme?

Yksi tärkeimmistä huomioitavista tekijöistä löytyy ympäristöstä.

Ajattelemme mielellämme olevamme itsenäisiä päätöksentekijöitä, mutta todellisuudessa ympärillämme olevat asiat ohjaavat valintojamme enemmän kuin huomaammekaan. Kun lenkkikengät ovat valmiina oven vieressä, liikkeelle lähteminen on helpompaa. Kun hedelmät ovat näkyvillä keittiön pöydällä, niitä tulee syötyä useammin. Kun puhelin odottaa yöpöydällä käden ulottuvilla, siitä tulee helposti ensimmäinen asia, johon aamulla tartumme.

Kyse ei ole suurista päätöksistä vaan pienistä tietoisen valinnan hetkistä, joita kertyy päivän aikana helposti kymmeniä. Usein puhutaan tahdonvoimasta silloin, kun oikeastaan puhutaan tekemisen kitkasta, joka estää aktiivisuuskynnyksen ylittämisen. Mitä enemmän jokin toiminta vaatii ponnistelua, valmistelua, suunnittelua tai jatkuvaa päätöksentekoa, sitä todennäköisemmin se jää tekemättä. Vastaavasti mitä helpommaksi toiminta tehdään, sitä vähemmän tarvitaan ”tahdonvoimaa”. Tämä ajattelumalli on omalla tavallaan vapauttava. Sillä voi siirtää huomiota omista ominaisuuksista ympäristöön ja sen rakenteisiin.

Ympäristö ei kuitenkaan tarkoita vain fyysisiä asioita.

Yhtä tärkeä vaikutus on ihmisillä ympärillämme, yhteisöt, joissa vietämme aikaa arjessa. Esimerkiksi työyhteisöt ovat merkittävä osa omaa arkeasi ja muutosprosessiasi. Olen usein valmennettavieni kanssa pohtinut, miksi joidenkin työyhteisöjen kulttuuri tuntuu luonnollisesti kannustavan oppimiseen, avoimuuteen ja yhteistyöhön, kun taas toisissa nämä samat asiat tuntuvat jatkuvalta ponnistelulta ja haasteellisilta. Kyse ei usein kuitenkaan ole pelkästään yksilöistä vaan siitä, millaisia normeja yhteisö rakentaa ja on rakentanut. Ihmisen käyttäytyminen on tarttuvaa. Jos ympärillämme olevat ihmiset liikkuvat, kehittävät itseään ja puhuvat hyvinvoinnista luontevana osana arkea, alamme vähitellen pitää sitä normaalina. Jos taas yhteisössä on tavallista ohittaa palautuminen, tehdä jatkuvasti ylitöitä tai suhtautua muutokseen kyynisesti ja vastahakoisesti, myös nämä toimintatavat alkavat tuntua normaaleilta.

Harva meistä haluaa ajatella tai edes tunnistaa olevansa muiden vaikutuksen alainen.

Silti suuri osa käyttäytymisestämme rakentuu juuri sosiaalisessa ympäristössä. Tästä syystä monet elämäntapamuutokset onnistuvat monelle paremmin ryhmässä kuin yksin. Muutos ei ole silloin vain henkilökohtainen projekti. Se on osa yhteisön toimintaa, normien uudistamista, identiteetin rakentamista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja juuri tuo identiteetti saattaa olla muutoksen kaikkein aliarvostetuimpia tekijöitä.

Moni lähtee muuttamaan käyttäytymistään luonnollisesti keskittymällä tekemiseen. Haluan liikkua enemmän. Haluan syödä terveellisemmin. Haluan lukea enemmän kirjoja. Tavoitteet ovat sinällään hyviä, mutta niissä on yksi ongelma. Ne keskittyvät tekoihin, eivät siihen, millaisena ihmisenä näemme itsemme. Pysyvä muutos alkaa usein vasta silloin, kun identiteetti muuttuu. Kun ihminen ei enää ajattele yrittävänsä liikkua enemmän vaan näkee itsensä ihmisenä, joka pitää huolta toimintakyvystään ja on liikunnallinen. Kun lukemisesta ei tule projekti vaan osa käsitystä itsestä oppijana. Kun terveelliset valinnat eivät tunnu jatkuvilta uhrauksilta vaan luonnollisilta tavoilta toimia.

Identiteetti ei kuitenkaan synny tyhjästä, vaan se rakentuu kokemuksista, onnistumisista ja ympärillä olevista ihmisistä sekä tietoisesta tekemisestä.

Tavoitteen voisi kirjata muotoon: ”Millainen ihmisen haluan olla?” Pohtia millainen ihminen olen”. Miten hän toimii ja ajattelee.

Puhumme Preveniassa järjestelmällisestä tapojen muutoksesta, joka ottaa huomioon kehon ja mielen tilan, sisäiset ja ulkoiset tekijät sekä tietoisuuden valinnan edessä. Kaikki tietenkin lopulta kiertyy konkreettiseen tekemiseen, mutta on tärkeää muutoksen helpottamiseksi huomioida taustatekijöitä.

Siksi käyttäytymisen muutosta ei kannata nähdä tahdonvoiman testinä. Kysy sen sijaan itseltäsi: millaisen ympäristön olen rakentanut ympärilleni? Ketkä ihmiset vaikuttavat minuun päivittäin ja miten? Millaisia toimintatapoja pidämme normaalina omassa yhteisössämme? Olemmeko uhriutuneet ulkopuolelta vaikuttavien tekijöiden takia: ”En pysty tekemään tätä, koska työni on tällaista/ei ole aikaa/kukas tämän tekee jos en minä/en jaksa töiden jälkeen/työni on niin vaativaa…!”?

Kun nämä asiat ja ajatusmallit saadaan käännettyä tukemaan tavoitettamme, muutos muuttuu huomattavasti helpommaksi. Pysyvä käyttäytymisen muutos ei synny siitä, että vaadimme itseltämme koko ajan enemmän ja ruoskimme epäonnistuneista yrityksistä. Se syntyy siitä, että rakennamme arkeemme ja ympäristöömme rakenteita, jotka tekevät hyvistä valinnoista helpompia ja huonoista vaikeampia. Se syntyy yhteisöistä, joissa haluttu käyttäytyminen on normaalia ja sitä tuetaan. Ja se syntyy vähitellen muodostettavasta ja tietoisesti kehitettävästä identiteetistä, joka kertoo meille, millainen haluamme olla. Kun ympäristö, yhteisö kannattelee ja identiteetti vahvistuu, tahdonvoimaa tarvitaan paljon vähemmän kuin olemme koskaan osanneet kuvitellakaan.

Ja ehkä juuri silloin muutos alkaa tuntua vähemmän jatkuvalta ponnistelulta ja taistelulta ja sitä kautta enemmän luonnolliselta osalta elämää.

Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen. – Sokrates

-Marko

Jaa artikkeli: