Arjen kuormitus syntyy usein pienistä asioista, jotka odottavat tekemistään ja painavat sitä kautta mieltä jatkuvasti. Tietenkin suuret arjen haasteet voivat olla suurena tekijänä kokonaiskuormituksen taustalla. Siksi on tärkeää koettaa pitää huolta päivittäisestä palautumisesta ja stressinhallinnan keinoista jo työpäivän aikana. Usein ajattelemme, että palautuminen vaatii aikaa, rauhaa ja erityisiä olosuhteita. Todellisuudessa palautuminen voi alkaa jo lyhyenkin tauon aikana.
Näitä pieniä, lähes huomaamattomia taukoja kutsutaan mikrotauoiksi. Ne ovat lyhyitä pysähdyksiä, jotka katkaisevat kuormituksen ennen kuin se ehtii kasvaa liian suureksi. Mikrotauot eivät vaadi kalenterimerkintää, työtuolin vaihtamista tai erityisiä välineitä. Ne vaativat vain pienen tietoisen valinnan, ehkä uuden tavan muodostamisen: pysähdy hetkeksi. Siksi mieti, miten voit ottaa oman palautumisen omiin käsiisi ja tehdä konkreettisia tekoja asian edistämiseksi.
Miksi mikrotauot toimivat?
Hermostomme ei erottele “pientä stressiä” ja “suurta stressiä”. Se reagoi kuormitukseen, joka jatkuu ilman taukoja. Kun päivän aikana ei ole luonnollisia hengähdyksiä, keho jää ylivireystilaan – kortisoli nousee, hengitys saattaa muuttua pinnalliseksi ja keskittyminen heikkenee.
Tauko toimii kuin elimistön pieni reset-nappi. Se antaa hermostolle signaalin: kaikki on hyvin, voit laskea kierroksia. Jo muutama rauhallinen hengitys aktivoi parasympaattista hermostoa ja palauttaa kehoa kohti tasapainoisempaa tilaa.
Työn tauottamista koskeva tapojen muuttaminen ei onnistu tahdonvoimalla, vaan ajattelun kehittämisellä, suunnitelmallisuudella ja ympäristön säädöillä. Mikrotauot ovat pieniä, toistuvia tekoja, jotka rakentavat uuden käyttäytymismallin ilman suurta ponnistelua.
Mikrotauot tukevat tapojen muutosta kolmella tavalla:
Ne ovat riittävän pieniä, jotta ne eivät herätä vastustusta.
Hermosto hyväksyy muutoksen, koska se ei vaadi suurta energiaa.
Ne toistuvat usein.
Toistuvuus on tapojen muutoksen ydin. Mikrotauko voi ja sen pitäisikin toteutua jopa kymmeniä kertoja päivässä. Vähitellen ne muuttuvat normaaliksi toimintamalliksi sen sijaan, että kuvittelisit olevasi tuottavampi, kun painat koko työpäivän ilman taukoja. Kun pysähdyt päivän aikana yhä useammin, alat nähdä itsesi ihmisenä, joka huolehtii palautumisestaan. Näin muokkaat jopa omaa identiteettiäsi – ”Olen ihminen, joka arvostaa omaa hyvinvointiaan ja tekee sen eteen päivittäisiä toimia”. Tapojen muutos ei ole “uusi iso tapa”, vaan useita pieniä valintoja, jotka kääntävät arjen hyvinvoinnin suuntaa parempaan askel kerrallaan.
Miltä mikrotauko voisi näyttää?
Mikrotauko ei ole “tauko” sen perinteisessä mielessä. Se on lyhyt, nopea ja helppo. Tässä muutamia esimerkkejä, joita voi toteuttaa työpäivän aikana lähes milloin tahansa:
20 sekunnin hengitystauko – esimerkiksi kolme rauhallista sisään–ulos hengitystä. Ei enempää, ei vähempää.
Katseen siirtäminen kauas – kun katse irtoaa ruudusta ja siirtyy esimerkiksi katsomaan ikkunasta, hermosto rauhoittuu välittömästi.
Kehon liike – pieni liike purkaa jännitystä, jota emme edes huomaa keräävämme.
Yksi tietoinen sisään–ulos hengitys ennen toimintaa
Tämä mikrotauon muoto muuttaa vuorovaikutusta enemmän kuin mikään muu. Kokeile ennen uuden tehtävän aloittamista, heti huomenna: yksi hengitys, pieni pysähdys, uusi alku.
Mikrotauot muuttavat päivän rytmiä – ja rytmi muuttaa tapoja. Ja päinvastoin.
Kun mikrotaukoja alkaa käyttää tietoisesti, päivän rytmi muuttuu. Kuormitus ei enää kasva huomaamatta, vaan tasaantuu pitkin päivää. Tämä näkyy parempana keskittymisenä, tasaisempana energiana, rauhallisempana vuorovaikutuksena, selkeämpänä ajatteluna sekä kehon kevyempänä tuntemuksena päivän lopussa. >Näin saat energiaa myös tärkeille hetkille tärkeiden ihmisten kanssa työpäivän jälkeen.
Mikrotauot eivät tietenkään korvaa pidempiä taukoja, mutta ne tekevät niistä tehokkaampia.
Ne pitävät hermoston tasapainossa, jolloin palautuminen ei ala “miinukselta” ja koet olevasi kuin tyhjiin laskettu ilmapallo kotiin päästyäsi.
Miten mikrotaukoja voi tuoda työyhteisöön?
Mikrotauot on helppo tapa tuoda palautumista osaksi työyhteisön kulttuuria. Ne eivät vaadi muutoksia olemassa oleviin rakenteisiin, mutta yhteisesti sovittuna voivat toimia tehokkaana työelämän hyvinvoinnin tukijana. Voitte omassa työpaikassa, tiimissä tai toimistossa esimerkiksi sopia:
“mikrotauko ennen palaveria”
“mikrotauko ennen päätöksen tekoa tai seuravaa tehtävää”
“mikrotauko siirtymissä esimerkiksi palaverista toiseen”
“mikrotauko kun huomaat, että alat stressaantua tai kuormittua”
Kun mikrotauoista tulee yhteinen tapa, työyhteisön rytmi muuttuu. Kiire ei katoa, mutta sen vaikutus kehoon ja mieleen pienenevät merkittävästi.
Lopuksi
Mikrotauko on pieni hetki päivässä, mutta sen vaikutus on suuri, varsinkin toteutuessaan säännöllisesti. Se on lempeä tapa muistuttaa itseään siitä, että palautuminen ei ole erillinen osa päivää – se on olennainen osa jokaista työpäivää. Ja kun mikrotauoista tulee tapa, ne muuttavat koko päivän ja illan rakenteen.
”Tauko ei ole pysähtymistä varten. Se on voiman keräämistä seuraavaa askelta varten.”
Marko