Toistatko näitä viittä virhettä pyrkiessäsi muuttamaan tapojasi?

Usein tapoja muuttaessamme teemme asioita järjestelmällisen tapojen muutoksen näkökulmasta väärin.

Esittelen sinulle nyt viisi tyypillistä virhettä, joita usein tehdään, kun aletaan muuttamaan omia tapoja.

Virhe nro 1: Liian paljon kerralla

Yleisin virhe on yrittää muuttaa liian monta tapaa kerralla ja samaan aikaan. Kun saat innostuksen puuskan ja motivaatiobuustin, voi olla houkuttelevaa pyrkiä pääsemään kerralla eroon kaikista huonoista tavoistasi.

Esimerkiksi aloitat uuden laihdutuskuurin ja samaan aikaan uudenlaisen treeniohjelman. Ongelmana näin suurissa kertamuutoksissa on, että liian monien asioiden muuttaminen kerralla johtaa usein motivaation ja jaksamisen loppuun palamiseen, kun kehosi ja mielesi (aivosi) kamppailevat sopeutuakseen uudenlaiseen toimintaan.

Onnistumisen todennäköisyys on merkittävästi suurempi, kun keskityt vain yhteen muutokseen kerrallaan.

Voit kokeilla muutoksen pilkkomista osiin. Esimerkiksi sen sijaan, että päätät ”Ryhdyn kasvisyöjäksi huomenna!”, voisit harkita ensin vaikka yhden ruoan (rasvainen jauheliha tai juusto) poistamista ruokavaliostasi. Kun olet harjoitellut yhden eläinkunnan tuotteen poistamista ruokavaliostasi ja koet, että se sujuu, voit siirtyä seuraavaan tapaan.

Rakentamalla jokaista tapamuutosta rauhassa, pääset helpommin määränpäähäsi, esimerkissäni siis kohti kasvisruokavaliota.

Joskus hitaasti eteneminen voi itse asiassa olla nopein tapa saavuttaa tavoitteesi!!

Virhe nro 2: Et ole määrittänyt muutosta riittävän tarkasti.

Helpotat tavan juurtumista määrittämällä toteutettava uusi tapa mahdollisimman tarkasti. ”Lisään liikuntaa!” on hyvä ajatus, mutta jää epämääräiseksi ja ei ”sido” sinua vielä tarttumaan toimeen. Uusi tapa on tärkeää määrittää mahdollisimman tarkasti, jotta se on yksiselitteinen ja ei jätä tulkinnan varaa. Esimerkiksi ”Teen työpäivinä 10 kyykkyliikettä työpisteelläni ennen kuin menen lounaalle!” Ole siis mahdollisimman tarkka tavan määrittämisessä.

Virhe nro 3: Et ole miettinyt miksi oikeasti haluat muutosta

On tärkeää pyrkiä löytämään muutoksen “juurisyy”. Kysy itseltäsi riittävän monta kertaa “Miksi?” Usein vaikka kysyttäessä mitä haluaa muuttaa vastaus on vaikkapa ”Haluan pudottaa painoa!” Varmasti tärkeää, mutta jää pinnalliseksi ja on eräällä tavalla järkisyy. Miksi haluan pudottaa painoa? Miksi se on minulle tärkeää? Juurisyyn löytyminen varmistaa motivaatiotasi.

Pyri löytämään muutokselle syy, joka on enemminkin tunnepohjainen kuin järkipohjainen. Painon pudotuksen juurisyy voi olla vaikkapa jaksaminen lastenlasten kanssa, terveet elinvuodet eläkkeelläkin, parempi jaksaminen töissä tai tyttären saattaminen alttarille. Näin tunnepohjaisen juurisyyn löytyminen antaa sinulle paljon paremmat mahdollisuudet onnistua.

Virhe nro 4: Et huomioi ympäristön vaikutusta

Muutoksen onnistumiseksi sinun tulee kiinnittää huomiota ympäristöösi. Ympäristöä muokkaamalla varmistat muutoksesi edellytyksiä helpolla tavalla. Tee huonoista tavoista hankalampia ja poista niiden ärsykkeitä ympäriltäsi. Toisaalta helpota hyvin tapojen toteutumista ja lisää niiden ärsykkeitä.

Jos haluat vähentää sokerin käyttöäsi, ei ole järkevää säilyttää keksejä ja makeisia jatkuvasti kaapissa. Sillä tavalla teet muutoksen itsellesi hyvin hankalaksi.

Virhe nro 5: Et löydä uutta, innostavaa tapaa vanhan, huonon tavan tilalle

Paras tapa päästä eroon huonosta tavasta on korvata se uudella ja positiivisella. Pelkkä vanhan tavan lopettaminen ei oikein toimi. Siispä jos haluat vähentää kahvin juontia voit korvata sen vaikkapa juomalla vihreää teetä. Uusi toiminta voi olla myös jotain ihan muuta, kuten lyhyt kävelylenkki.

Pidä huolta, ettet korvaa huonoa tapaa uudella huonolla tavalla, kuten vaihtamalla kahvi energiajuomaan tai tupakka makeisiin.

Kokeile yhtä (sillä ethän halua toistaa virhettä nro 1…) näistä viidestä seuraavan kerran, kun pohdit muutostasi.

” Ensimmäinen askel johonkin suuntaan on myös aina päätös, ettet aio jäädä siihen missä olet.” 

— John Pierpont Morgan

Marko

Jaa artikkeli: