Neljä tapaa, joilla parantaa sosiaalisen median ja puhelimen käyttöäsi.

Sosiaalinen media. Puhelimen käyttö. Siinäpä aiheita, joka ovat mietityttäneet minua jo jonkun aikaa. Kulunut kevät on saanut aikaan sen, että huomaan viettäväni aikaa todella paljon sosiaalisessa mediassa ja puhelimella ylipäätään. Siis huomattavasti enemmän kuin aiemmin. En koe saavani siitä oikein mitään ja olen pohtinut ovatko omat tottumukseni ollenkaan hyviä itselleni. Toki luen uutisia ja haen tietoa, mutta jotenkin jää tyhjä olo, kun huomaa, että tunti jos toinenkin on vierähtänyt puhelin kädessä. Tai hetkenkin tylsyyden täyttää saman tien ottamalla puhelimen käteen.

Ajattelin jakaa pohdintojani sinullekin. Olen harjoitellut muutamia asioita, joita sinäkin voit kokeilla oikean ajattelutavan ja terveellisten tapojen kehittämiseksi. Tässä muutamia vinkkejä.

Huomioi ja havainnoi puhelimen käyttöäsi.

Sosiaalinen media on erinomainen työkalu, joka ei vain yhdistä maailmaa ja ihmisiä, vaan antaa vapauden ilmaista itseään ja rakentaa erilaisia yhteisöjä esimerkiksi työn ympärille. Sillä on kuitenkin myös huonot puolensa.

Sosiaalisen median alustat on lähes nerokkaasti suunniteltu siten, että ne saavat sinut viettämään paljon aikaa niiden parissa. Tapojen näkökulmasta ne tekevät meistä riippuvaisia käyttämällä aivokemiaamme meitä vastaan. Koetko usein polttavaa halua tarkistaa tilisi postauksesi lähettämisen jälkeen nähdäksesi, onko sinulla tykkäyksiä? Tuntuuko hyvältä saada niitä? Saat pienen annoksen dopamiinia jokaisesta tykkäyksestä ja jos et tiedosta sitä, huomaat pian olevasi riippuvainen tuosta tunteesta.

Ne tietenkään sano, että sinun tulisi sulkea kaikkia sosiaalisen median tilisi. On kuitenkin hyvä havainnoida omaa toimintaa, tiedostaa toistuvia toimintamalleja ja opetella käyttämään somea (ja puhelinta) järkevämmin.

Vältä vertailua muihin.

Se, mitä ihmiset tyypillisesti jakavat sosiaalisessa mediassa, ovat heidän elämänsä kohokohtia, ilon hetkiä ja onnistumisia. Riippumatta siitä, kuinka aitoja tai avoimia he haluaisivat olla, sosiaalisen median antama kuva on silti omalla tavallaan aina kapea ja rajattu kuva todellisuudesta. Se ei heijasta kuitenkaan todellisuutta kaikilla tasoilla jossain yksittäisessä postauksessa.

Kadehditko tuttavaasi tai seurattavaasi, joka kertoo onnistumisistaan tai menestyksestään vaikkapa työrintamalla tai treeneissään? Tiedätkö mitä hän on käynyt läpi ennen sitä? Kuinka paljon hän on opiskellut tai tehnyt töitä aiemmin, ehkä monesti epäonnistuenkin? Älä unohda, että jokaisen postauksen takana on tarina. Olemme kuitenkin kaikki samanlaisia. Meillä kaikilla on ylä- ja alamäkiä. Kenenkään elämä ei ole puhtaasti sitä, mitä some antaa ymmärtää.

Mieti tekemisesi tarkoitusta.

Tapojen muuttamisen näkökulmasta on tärkeää, että toimillasi on syvempi tarkoitus. Pelkkä tykkäysten tarkistaminen ei ole sellainen. Saatat menettää tuntikausia aikaa saavuttamatta oikeastaan mitään ja tunnet olosi huonoksi ja turhautuneeksi. Ja tuo yksittäinen valinta – tapa – vaikuttaa pitkään arjessasi. Seuraavat vaihtoehdot ja valinnat muokkaantuvat sen mukaan. Somen käyttö voisi perustua vaikkapa tarkoituksenmukaisten yhteyksien luomiseen, ystävien tukemiseen, verkostoitumiseen aktiivisesti tai töiden kannalta esimerkiksi sisällön tuottaminen yhteisösi sitouttamiseksi. Ne ovat esimerkkejä tarkoituksenmukaisista toimista, jotka voisivat johtaa enemmän positiivisiin tunteisiin.

Älä aloita ja lopeta päivääsi sosiaalisessa mediassa.

Jos aloitat aamusi sosiaalisen median tarkistamisella, asetat päiväsi ikään kuin reaktiiviselle toiminnalle. Sen sijaan voisit nousta reippaasti sängystä, suunnitella päiväsi aamiaisella, käydä reippailemassa tai juoksemassa, venytellä, joogata jne. Näin päiväsi saa monella tapaa paremman alun.

Jos taas illalla lopetat päiväsi selaamalla puhelinta ja sosiaalista mediaa vielä sängyssäkin, aivosi käsittelevät edelleen näkemääsi vielä nukkuessasikin. Näytön sinivalo haittaa melatoniinin eritystä aivoissa, mikä vaikuttaa nukkumiseesi heikentävästi. Molemmat tavat ovat epäterveellisiä, ja silti me kaikki teemme niitä todella paljon ja usein. Emme tiedosta tai pohdi niiden pitkän aikavälin kielteisiä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Emme välttämättä osaa edes  yhdistää esimerkiksi unihaasteita puhelimen käyttötottumuksiin illalla. Siksi on tärkeää miettiä omia some- ja puhelintottumuksiakin joskus kriittisesti.

 

Millaisia sosiaalisen median tottumuksia sinulle on kehittynyt? Seuraa tarkemmin parin päivän ajan, miten ne sinulla ilmenevät ja miltä ne tuntuvat? Olisiko niissä parantamisen varaa?

 

”Eteenpäin pääsemisen salaisuus on aloittaminen. Aloittamisen salaisuus on ylivoimaisten tehtävien pilkkominen pienemmiksi ja hallittaviksi tehtäviksi ja aloittaminen ensimmäisestä.” — Mark Twain, kirjailija

Marko

Jaa artikkeli: